Täsmävahvistuksia Go Onin joukkueeseen – uusilla palveluilla vauhtia kasvuun

Go On Yhtiöt on ostanut osakkuuden KaJa Consulting Oy:sta ja yritys toimii tästä eteenpäin nimellä Go On Asiantuntijapalvelut Oy.

Go On Yhtiöt haluaa kehittää toimintaansa asiantuntijapalveluiden avulla ja samalla sitouttaa Kati Kulinin ja Janne Korhosen Go Onin joukkueeseen. Jatkossa Kulin toimii koko ketjun henkilöstöjohtajana ja Korhonen puolestaan digitaalisen oppimisympäristö Go On Akatemian rehtorina.

Kati ja Janne ovat rautaisia henkilöstöalan ammattilaisia ja ovat täsmähankintoja meidän ykkösketjuun. Jatkossa molemmat toimivat myös meidän johtoryhmän jäseninä. Heidän ammattitaidollaan pystymme entistä paremmin tukemaan paikallisia yrittäjiämme ja kehittämään toimintakulttuuriamme, toteaa Go On Yhtiöiden toimitusjohtaja Kimmo Salminen.

Asiantuntijapalveluiden kautta Go On vahvistaa asemaansa henkilöstöpalvelualan kasvajien joukossa ja pystyy palvelemaan asiakkaita entistä laadukkaammin ja monipuolisemmin. Asiantuntijapalvelut toimivat jatkossa paikallisten yrittäjien tukena erityisesti suorahakujen ja haastavien rekrytointien sekä henkilöstökoulutuspalveluiden osalta.

Go Onin yrittäjälähtöisyys sai meidät vakuuttuneeksi, että haluamme olla osa tätä joukkuetta. Toiminnasta välittyy loistava tekemisen meininki ja on hieno päästä auttamaan sekä tukemaan ketjun kasvua näiden ammattilaisten joukkoon, kertoo uusi henkilöstöjohtaja Kati Kulin.

Tavoitteemme on jakaa osaamistamme kaikille toimipisteille, jolloin pystymme ketjuna esimerkiksi toteuttamaan haastavia rekrytointeja sekä headhuntingia entistä tehokkaammin. Lisäksi digitaalinen oppimisympäristö Go On Akatemia on huipputuote nykyisten ja uusien asiakkaiden työntekijöiden perehdytykseen sekä koulutukseen, kehuu Janne Korhonen.

Asiantuntijapalveluiden myynti tapahtuu alueellisten yrittäjien kautta eli asiantuntijapalvelut ovat jatkossa käytettävissä kaikilla Go Onin asiakkailla. Go On Yhtiöt on yrittäjävetoinen, suomalainen henkilöstöpalveluratkaisuja tarjoava valtakunnallinen yritysketju. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus, rekrytoinnit, suorahaku, soveltuvuusarvioinnit ja koulutus.

Paikallisesti franchising-periaatteella toimivan henkilöstöpalvelualan ketjun kasvu on ollut nopeaa ja palvelut kattavat koko Suomen. Go Onin toimipisteet löytyvät seuraavilta paikkakunnilta: Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pirkanmaa, Pori, Raahe, Rovaniemi, Seinäjoki, Turku, Uusimaa, Vaasa, Vantaa ja Ylivieska.

Kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten Liittoon (HPL) ja olemme Suomen Franchising-Yhdistys ry:n varsinainen jäsen. Lisätietoja meistä löydät osoitteesta www.go-on.

Kuva mediaa varten:

Kimmo Salminen

toimitusjohtaja +358 400 752 150 kimmo.salminen@go-on.fi

Kati Kulin

henkilöstöjohtaja +358 40 716 0379 kati.kulin@go-on.fi

Janne Korhonen

rehtori / Go On Akatemia +358 40 865 4886 janne.korhonen@go-on.fi

Löydä paikallinen yhteyshenkilösi

Sinua lähin Go On tiimi auttaa yrityspalveluissa.

helsinki
hameenlinna
joensuu
jyvaskyla
jarvenpaa
kouvola
kotka
kuopio
lahti
lappeenranta
mikkeli
oulu
pirkanmaa
pori
raahe
rovaniemi
seinajoki
turku
uusimaa
vaasa
vantaa
ylivieska
team-go-on
asiantuntijapalvelut

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeen saat sähköpostiisi asiantuntijoidemme parhaat vinkit rekrytointiin!