go on akatemia JA GoMORE LMS

Go On Akatemia on Go On Yhtiöiden asiakkailleen tarjoama digitaalinen oppimisympäristö, joka soveltuu niin uusien työntekijöiden perehdyttämiseen kuin nykyisten kouluttamiseen.

Go On Akatemia -verkkokoulutusympäristöä hyödyntämällä Go Onin vuokratyöntekijä perehdytetään asiakasyrityksen toimintaan ja työtehtäviin jo ennen työtehtävien aloittamista. Ympäristön seuranta- ja raportointityökaluilla nähdään työntekijän suorittamat perehdytystoimenpiteet ja tarvittaessa testeillä sekä kokeilla varmennetaan osaaminen. Näin työntekijä on jo töihin ensi kertaa saapuessaan perillä työnantajan toiminnasta sekä tulevista työtehtävistä, jopa täysin valmis tuottavaan työhön.

Go On Akatemiaa voidaan käyttää myös jo työtehtävissä toimiessa esimerkiksi työohjeiden kertaamiseen. Perehdytysmateriaalit tuotetaan esimerkiksi asiakkaan henkilöstöoppaan sekä olemassa olevien työohjeiden ja –opasteiden pohjalta. Verkkokoulutusmateriaalit voivat sisältää tekstiä, kuvia, infografiikoita ja videoita. Tarvittaessa verkkokoulutusaineistot pystytään tuottamaan ilman pohjamateriaaleja.

Go On Akatemia on hyvä väline tiedon jakamiseen ja tietotason mittaamiseen:

  • Testatusti parempaa osaamista
  • Nopeaa ja tasalaatuista tietoa
  • Sisältö aina yrityksen ja toimialan tarpeisiin
  • Sisältöjä helppo päivittää
  • Soveltuu suurillekin määrille
  • Riippumaton ajasta tai paikasta
  • Kustannustehokasta

Tavoitteemme on lisätä työntekijöiden suorituskykyä eli muuttaa kerätty tieto nopeasti toiminnaksi.

 

GoMore LMS on asiakkaalle avaimet käteen -periaatteella toteutettava verkkokoulutusympäristö.

Toteutamme asiakkaalle täysin oman verkkokoulutus- ja perehdytysympäristön (GoMore LMS) joko Go On Akatemia -konseptia mukaillen tai räätälöidysti asiakkaan koulutus- ja viestintätarpeet huomioiden.

 

  • Nopea toimitus ja käyttöönotto
  • Asiakkaan brändi-ilmeen mukainen
  • Erittäin kustannustehokas (ei mm. käyttäjämäärään perustuvia lisenssimaksuja)
  • Helppokäyttöinen ja käyttäjäystävällinen kaikilla päätelaitteilla
  • Ympäristön hyödyntämistä ja kohderyhmiä koskeva konsultointi (esim. oma vakituinen/tilapäinen henkilöstö sekä eri henkilöstöryhmät, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden koulutus, toimintamallit ketjuorganisaatiolle)
  • Toimitus avaimet käteen -periaatteella (suunnittelu ja toteutus, starttivaiheen verkkokoulutussisällöt, avaintoimijoiden koulutus ja opastus, käyttöönoton tuki)
  • Räätälöintimahdollisuus mm. myös organisaation sisäisen viestinnän toimenpiteiden toteuttamiseen
  • Ylläpidon sekä sisällön tuotannon tuki ja apu myös jatkossa
Tikka Spikes Oy:n Tikka Akatemia

Ota yhteyttä

Janne Korhonen

toimitusjohtaja | Go On Group +358 40 865 4886 janne.korhonen@go-on.fi

Löydä paikallinen yhteyshenkilösi

Sinua lähin Go On tiimi auttaa yrityspalveluissa.

helsinki
hameenlinna
joensuu
jyvaskyla
kalajoki
kotka
kouvola
kuopio
lahti
mikkeli
oulu
lappeenranta
pori
pirkanmaa
raahe
rovaniemi
tornio
seinajoki
turku
uusimaa
vaasa
vantaa
ylivieska
team-go-on
suorahaku