Suomen Siemenperunakeskus  ponnistaa Tyrnävältä maailmalle henkilöstökumppaninaan Go On Oulu

Peruna on Suomessa sydämen asia. Ja jos jossain se voi olla jopa elämäntehtävä, niin ei missään muualla kuin Suomen Siemenperunakeskus Oy:ssä (SPK), Tyrnävällä. Tämä innovatiivinen keskus on tehnyt perunasta muodikasta ja jopa kansainvälistä. Siemenperunat eivät kasva enää edes maassa, vaan innovatiivisen aeroponisen tuotantomenetelmän kautta, ilmassa!

Go On Oulu ja SPK aloittivat yhteistyön vuosi sitten henkilöstövuokrauksen merkeissä. SPK oli tätä aiemmin käyttänyt toista palveluntarjoajaa, mutta Go On valikoitui uudeksi henkilöstökumppaniksi paikallisuuden, tasalaatuisuuden sekä tarkan ja järjestelmällisen palkanlaskennan vuoksi. SPK:lla on käytössä täysin oma TES, mikä vaatii henkilöstökumppanilta ja palkanlaskennalta syvällistä ymmärtämystä toimialasta. Lisäksi SPK:n ja Go Onin yhteistyön aloittamista vauhdittivat myös syvällinen suhtautuminen työturvallisuus-, hygienia- ja laatuasioihin, jotka ovat SPK:n erityisen herkällä High Grade alueella täysin ehdoton vaatimus. High Grade alue käsittää puhtaan  vaarallisista kasvitaudeista vapaan alueen siemenperunoiden kasvattamiselle ja on äärimmäisen tärkeää, että työntekijät ohjeistetaan alueen ja SPK:n laatukriteeristön ja EVIRAN vaatimalla tavalla.

Se, mikä yhteistyössämme on helppoa, on matala kynnys soittaa ja keskustella asioista, kertoo toimitusjohtaja Paula Ilola.

Lisäksi Go Onin kilpailuetuna Paula mainitsee sen, että yhteistyö toimii niin mutkattomasti, että heidän ei tarvitse itse käyttää vuokrahenkilöstön hallinnointiin aikaa ja vaivaa, vaan he SPK:lla voivat keskittyä täysin omaan ydinosaamiseensa, eli siihen siemenperunan kasvatukseen ja tuotekehitykseen. Paikallisen Go On Oulun yksikönjohtaja Juha Lämsä, tarjoaa palveluitaan laajalla otteella sekä pyrkii tuottamaan innovatiivisia lähetymistapoja asiakassuhteen hoitoon. Tällä hetkellä Go On on toimittamassa SPK:lle yhteistyössä muiden kumppaneidensa kanssa mm. kulunvalvontajärjestelmää vuokratyöntekijöilleen.

Ei ole yhteistyön aikana tullut niin tiukkaa tilannetta, että kaikki olisi räjähtänyt käsiin ja mennyt päin peetä! Tällä toimialalla kaikki on mahdollista, siksi palvelun tasalaatuisuus on tärkeää! Ilola korostaa.

Tämän vuoksi SPK ja Go On Oulu tulevat jatkamaan yhteistyötä myös ensi vuonna. Haasteita tuottavat jatkossa tulevat eläköitymiset, mutta Go On voi tarjota SPK:lle mahdollisuuden palkata uusia alansa huippuammattilaisia mm. rekrykoulutuksen tai työssäoppimisen kautta. SPK:n ja Go Onin yhteistyö näyttää jatkossa siis olevan hyvin valoisa ja vauhdikas!

Löydä paikallinen yhteyshenkilösi

Sinua lähin Go On tiimi auttaa yrityspalveluissa.

helsinki
hameenlinna
joensuu
jyvaskyla
kalajoki
kotka
kouvola
kuopio
lahti
mikkeli
oulu
lappeenranta
pori
pirkanmaa
raahe
rovaniemi
tornio
seinajoki
turku
uusimaa
vaasa
vantaa
ylivieska
team-go-on
suorahaku

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeen saat sähköpostiisi asiantuntijoidemme parhaat vinkit rekrytointiin!