Office Innovations Finland kaipasi ulkopuolista tukea, jotta rekrytoinnilla pystyttäisiin vastaamaan digitalisaation luomiin mahdollisuuksin. Rekrytointiprosessi yllätti monella tapaa.
Tulostamisen tarve on vähentynyt, mutta dokumentteja tuotetaan entistä enemmän. Tulostuspalveluiden asiantuntijaorganisaationa Office Innovations Finland Oy on mukautunut muutokseen. Toimitusjohtaja Jani Michelsson kertoo, että alan muutos on ollut näkyvissä jo pitkään. Perinteisistä tulostusratkaisuista on siirrytty digitaalisiin palveluihin ja ratkaisuihin.Viimeisen vuoden aikana digitalisaatio on ottanut huimia harppauksia eteenpäin.
Vahvasti uudistushaluisessa yrityksessä haluttiin pysyä kehityksessä mukana, joten tarvittiin uudenlaista liiketoimintaosaamista vastaamaan toimistorobotiikan kokonaisuudesta.
– Kun aloimme pohtimaan uuden liiketoimintajohtajan rekrytointia, totesimme hyvin nopeasti rekrytointiavun tarpeen. Vaikka emme olleet aiemmin varsinaisesti tällaista suorahakua käyttäneet, niin halusimme kokeneen HR-ammattilaisen mukaan, kertoo Michelsson.
Go On Helsingin Katriina Rantanen kartoitti OIF:n tarpeet ja lähti etsimään uutta tähtihyökkääjää joukkueeseen. Kärkihakijoita haastateltiin useaan otteeseen ja valinnan tekeminen hyvien hakijoiden välillä oli haastavaa.
– Prosessi sujui oikein mallikkaasti ja olin todella yllättynyt kuinka monta hyvää hakijaa meille esiteltiin. Jokainen heistä olisi varmasti ollut pätevä pestiin ja välillä pohdimme jopa kahden henkilön palkkaamista, kertoo Michelsson.
– Yllättävän vaikeaa oli tehdä lopullista päätöstä palkattavasta henkilöstä. Vaikka prosessi hieman venyi, niin kaikki kuitenkin järjestettiin viimeisen päälle. Katalta löytyi joustoa sekä työkaluja tukemaan prosessia, lisää OIF:n partneri Tommi Andersson.
Hakijoille teetettiin muun muassa ryhmätehtävä/-haastattelu sekä SHL-soveltuvuusarvioinnit. Soveltuvuusarviointien tavoitteena on kartoittaa kokonaiskuvaa hakijan persoonasta sekä luonteesta. Michelsson kehuu arviointien vahvistanee niitä ajatuksia, jotka olivat nousseet haastatteluissa sekä tuoneen määrätynlaista varmuutta tehdä lopullinen rekrytointipäätös.
– Tulosten esittely Katan toimesta antoi hyvän kokonaiskuvan hakijoista, eikä hän missään nimessä ylimyynyt heitä, vaan ennemmin antoi rehellisen ja realistisen kuvan päätöksen tueksi.
– Hämmästelin oikein kuinka hyvin arviot kuvasivat minua. Osa luonteenpiirteistä voi olla joko vahvuuksia tai riskejä. Luonnettaan ei voi muuttaa, mutta käytöstä voi kontrolloida, kertoo uudeksi liiketoimintajohtajaksi valittu Ari Myllymäki.
Monivaiheisen rekrytointiprosessin aikana tuli muutoksia ja kokonaisuus kesti lopulta yllättävän pitkään ja venymistä vaadittiin kaikilta. Rantasta haastateltavat kehuvat vuolaasti. Andersson toteaa prosessin olleen todellinen avaimet käteen -paketti, jossa ei tarvinnut kuin kertoa millaista tyyppiä ollaan etsimässä. Kaikki muu hoidettiin valmiiksi ammattimaisella ja sydämellisellä tavalla.
– Meille tämä oli suuri helpotus ja vähän tuntuu, että annamme liian positiivista palautetta. Pakko olla kuitenkin rehellinen ja todeta homman menneen täyden kympin arvoisesti, toteaa Jani Michelsson haastattelun lopuksi.
Johtotason tehtäviin rekrytoitaessa suorahaku on yleensä paras vaihtoehto. Alkukartoituksen jälkeen Go Onin rekrytoinnin ammattilaiset tekevät hakuilmoituksen ja edustavat hakijayritystä hakijoiden suuntaan tehtävänään etsiä parhaat mahdolliset hakijat.
– Paikka sattui vastaan LinkedInissä ja kokonaisuus oli selkeästi kirjoitettu. Soitin Katalle ja tein kartoittavia kysymyksiä. Vastausten ja lisätietojen perusteella kiinnostuin paikasta todella ja lupasin laittaa hakemuksen, kertoo Ari Myllymäki.
Yksi tärkein tekijä paikasta kiinnostumiseen oli se, että tehtävä oli vastuullinen ja tarjolla oli myös osakkuus. Myllymäen mukaan prosessin aikana häntä kohdeltiin todella hyvin.
– Kata toi sydäntä peliin ja soitti jokaisen haastattelun jälkeen kysyen millainen fiilis jäi tilanteesta. Se on sellaista välittämistä, jota ehkä harvoin näkee työnhaussa, toteaa Myllymäki.
Erityisesti soveltuvuusarviointien purkukeskustelut hän koki todella hyvänä itsensä kehittämisen välineenä. Testeistä jäi myös todella hyvä fiilis, koska testit olivat kokonaisuudessaan ammattimaisia.
– Prosessi sujui mielestäni mallikkaasti ja antoi myös OIF:sta yrityksenä ehdokkaille ammattimaisen mielikuvan.
Lue lisää rekrytointipalveluistamme ja ota yhteyttä lähimpään Go On yrittäjääsi ja pyydä tarjous rekryrointiavusta!
Sinua lähin Go On tiimi auttaa yrityspalveluissa.