Rekrytointiammattilaisesta saa sparraajan työtehtävien määrittelyyn ja ulkopuolisen näkemyksen millainen henkilö soveltuisi parhaiten työporukkaan.
Suomen suurimmaksi arkkitehtitoimistoksi kasvanut Arkkitehtipalvelu Oy luottaa Go Onin rekrytoinnin ammattilaisiin. Arkkitehtipalvelulle tärkeää on toimia laadukkaasti ja näyttää se myös ulospäin.
Pienillä asioilla pystymme näyttämään toimintakulttuuriamme myös työnhakijoille. Esimerkiksi rekrytoinnissa on tärkeää pitää huolta, että hakijoihin ollaan riittävästi yhteydessä ja heistä pidetään huolta, toteaa toimitusjohtaja Juha Pakarinen.
Go On toimii rekrytointikumppanina hallinnon sekä viestinnän työtehtävissä, joissa hakijoita on paljon. Prosessin on oltava kunnossa hakijoiden määrän pyöriessä aina sadan molemmin puolin. Asianmukaisesti hoidettu rekrytointiprosessi on myös tietynlainen laatuleima Arkkitehtipalvelulle.
Teen itse ja säästän -ajattelu ei oikein toimi, kun me teemme rekrytointia kuitenkin oman työmme ohessa. Mielelläni luotan ammattilaisten apuun. Eikä ole kyse siitä, etteikö osattaisi tai pystyttäisi itse, mutta näin joku ulkopuolinenkin katsoo hakijat lävitse ja saamme valmiin listan potentiaalisimmista hakijoista.
Hakemuksia Arkkitehtipalvelun tehtäviin tulee aina todella paljon ja osittain se johtuu varmasti hyvästä työnantajamielikuvasta, jossa välittyy ihmisistä välittäminen, kertoo Go On Jyväskylän HR-päällikkö Hanna Kuusela.
Suuresta hakijoiden joukosta sopivien työntekijöiden haarukointi vie aikaa. Kokeneena rekrytointiammattilaisena Kuusela näkee paljon erilaisia hakijoita ja yrityksiä, joka helpottaa juuri sopivien tekijöiden löytämistä.
Pakarinen korostaa alkukartoituksen ja yhteisen tarvemäärittelyn tärkeyttä rekrytoinnin onnistumisessa. Jokaisen tehtävän kohdalla ilmoitustekstiä hahmotellaan yhdessä ja mietitään tarkkaan, mitkä ominaisuudet ovat tärkeitä ja millaista työntekijää ollaan hakemassa.
Hannasta on ollut todella paljon apua todellisen työntekijätarpeen määrittelyssä. Pohdimme jo valmiiksi erilaisia urapolkuja, joihin valittu työntekijä voisi kasvaa tulevaisuudessa, kehuu Pakarinen.
Pitkäaikainen yhteistyö on molempien osapuolten mieleen ja Pakarinen toteaakin, että pikavoitoilla ei pääse pitkälle. Vahvan yhteistyön myötä rekrytoinnit saadaan käynnistettyä nopeasti ja ilman turhaa byrokratiaa. Go Onin vakiintuneessa prosessissa rekrytointiammattilainen käy läpi kaikki hakemukset ja tarvemäärittelyn pohjalta kymmeniin hakijoihin tutustutaan tarkemmin haastattelun merkeissä.
Näen tämän yhteistyön tukipalveluna, jossa hinnan viilaaminen ei ole tärkeintä. Arvostan sitä luottamusta, että asiat hoidetaan laadukkaasti ja hintaluokka on tiedossa jo etukäteen. Tarpeen tullen voin vain soittaa Hannalle, jotta rekrytointi käynnistyy tehokkaasti ja saan valmiiksi siivilöidyn listan hyvistä hakijoista.
Sinua lähin Go On tiimi auttaa yrityspalveluissa.