Hyvien työntekijöiden löytäminen vie aikaa, jota kiireisellä yrittäjällä ei ole liikaa. Go Onin vahva yhteys työtä hakeviin ihmisiin vakuutti kokeneenkin rekrytoijan.
K-kauppias Tommi Rauma rakentaa omien sanojensa mukaan ’Tampereen parasta rautakauppaa’ Lahdesjärvelle ja neljän vuoden aikana kasvu on ollut vauhdikasta. Yrittäjänä Tommi vastaa myös henkilökunnan rekrytoinnista ja pitkän linjan kauppiaana Tommi on rekrytoinut työntekijöitä 12 vuoden ajan. Aika ei meinaa riittää kaikkeen ja vuosi sitten löytyi henkilöstökumppaniksi Go On Pirkanmaa ja yhteistyö on ollut tuloksekasta
Aluksi Go Onin rekrytoinnin ammattilaiset olivat apuna parin myyjän rekrytoinnissa sekä myöhemmin vielä sesonkityöntekijöiden henkilöstövuokrauksessa. On helpottanut todella paljon työtäni, kun joku muu tekee taustatyöt valmiiksi. Olen ollut tosi tyytyväinen, miten nopeasti hommat ovat sujuneet, toteaa Tommi Rauma.
Monet saattavat ehkä ajatella, että vuokratyöntekijät ovat vähemmän arvostettuja tekijöitä, mutta Tommin asenne on alusta alkaen ollut toinen. Jo haastatteluissa hän ilmaisi vahvasti hakijoille, että palkattavat henkilöt tulevat olemaan täysverisiä K-Rautalaisia ja ihan yhtä arvokkaita työntekijöitä.
Moni saattaa ajatella, että vuokratyö mielletään pelkäksi pätkätyöksi. Meillä puolestaan ennemmin toivotaan sitoutumista. Teen aina vähintään 30 tuntia per viikko olevan työsopimuksen. Eli silloin kun tullaan töihin, niin tehdään töitä oikeasti.
Tommi ja Go On Pirkanmaan yrittäjä Jarmo Väkiparta ovat tavanneet toisensa harrastuspiireissä, jonka kautta keskustelut yhteistyöstä ovat käynnistyneet. Yrityksenä Go On ja toimialana henkilöstövuokraus ei ollut kovinkaan tuttua. Yhteistyötä lähdettiin rakentamaan puhtaalta pöydältä.
Tommi oli hieman skeptinen sen suhteen, että onko mitään hyötyä maksaa asioista, jotka on tottunut hoitamaan itse. Alkuun lähdettiin rekrytoimaan paria kokeneempaa myyjää suoraan Tommin palkkalistoille ja siitä ollaan edetty eteenpäin kohti henkilöstökumppanuutta, kertoo Jarmo Väkiparta.
Rekrytointifirman käytössä alkuun mietitytti raha, koska toki halvempaa tehdä itse. Mutta kun ei omat rahkeet riitä, niin toki apu pitää ottaa vastaan. Kyllä kokemukset ovat olleet oikeasti hyviä, jatkaa Tommi Rauma.
Aiemmin rekrytointitarpeet ovat olleet pienempiä, mutta kasvun myötä uusia tekijöitä on tarvittu entistä enemmän ja useampia kerralla. Prosessi on helpottunut, kun valittavaksi tulee pelkästään kyseiseen tehtävään potentiaalisia hakijoita. Jatkossa suunnitteilla on rekrytoida henkilöstövuokrauksen kautta sesonkityöntekijät.
Arvostan Go Onin yrittäjävetoisuutta. Sen kautta paikallisuus tulee paremmin esiin palvelussa, jolloin pystytään toimimaan joustavasti. Näin voidaan tehdä päätöksiä tarvittaessa nopeastikin, eikä jossain pääkonttorissa kauempana.
Rautakauppaa Tommi kuvaa yhdeksi haastavimmaksi kaupan muodoista, koska esimerkiksi Lahdesjärven K-Raudassa jo pelkästään yksittäisiä tuotteita on hyllyssä 27000 kappaletta. Työntekijöiltä vaaditaan halua oppia ja pystyä palvelemaan asiakasta kokonaisvaltaisesti.
Elämme palvelusta ja henkilökunta on isoin voimavaramme. Kilpailu alalla on kovaa ja tarvitsemme ammattitaitoista ja oikeanlaista väkeä töihin oikeaan aikaan. Rekrytoinnin haasteena on, että tänne ei valmistuta mistään koulusta vaan hommat pitää oppia tekemällä.
Tommi nostaa tärkeimmiksi ominaisuuksiksi uusille työntekijöille myyntihenkisyyden ja sen, että pitää ihmisten kanssa työskentelystä. Jonkinlainen kaupallinen tai rakennuspuolen koulutus on hyvä olla pohjalla ja siitä lähteä rakentamaan ammattitaitoa.
Kaipaamme hyviä tekijöitä ja Go Onin rekrytoinnilla löydettiin sellaiset. He ovat vieläkin talossa ja henkilöstövuokran kautta tulleet sesonkityöntekijätkin jäivät taloon pidemmäksi aikaa kuin oli alun perin suunniteltu. Selkeästi ne verkostot mitä Go Onilla on toimii paremmin kuin pelkät omat, lopettaa Tommi Rauma haastattelun.
Go On Yhtiöt toimii 23 paikkakunnalla aina paikallisten yrittäjien voimin palvellen esimerkiksi henkilöstövuokrauksessa, rekrytoinnissa, muutosturvatilanteissa sekä rekrykoulutuksessa.
Sinua lähin Go On tiimi auttaa yrityspalveluissa.