Seinäjoella Hyllykallion Kotipizzan koko henkilökunta on Go Onin vuokratyöntekijöitä, joka helpottaa yrittäjäpariskunta Kai ja Jaana Alasen arkea.
Kyllähän tähänkin kaikenlaisia työnhakijoita suoraan tulee, mutta jos joku meille hakee suoraan, niin ohjataan Go Onille. Sieltä kautta hoidetaan haastattelut, työsopimukset ja palkanmaksu. Henkilöstövuokrauksella helpotamme omaa työtaakkaa ja vähennämme säätämistä, kertoo Kotipizza-yrittäjä Jaana Alanen.
Kotipizzassa työskentelee omistajapariskunnan lisäksi 7 työntekijää ja kaikilla on toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet. Ainoa mikä vaihtelee, on minimituntimäärä, joka on jokaisen kanssa sovittu sopivaksi elämäntilanteen ja tarpeen mukaan. Muutama työntekijä on täysipäiväisenä ja osa tekee töitä esimerkiksi opiskelujen ohessa.
Meille on tärkeää, että työntekijöillä on samat palkat ja työehdot ihan kuin olisivat meidän omilla kirjoilla. Alkuun kun oli vielä omia työntekijöitä, niin jonkin verran keskenään vertailivat, että saavatko kaikki samalla tapaa. Aika nopeasti se kuitenkin loppui, kun kaikki täsmäsi, toteaa Kai Alanen.
Hyllykalliolle palkattiin alkuun yksittäisiä työntekijöitä, mutta vähitellen on siirrytty toimintamalliin, että kaikki työntekijät ovat vuokratyöntekijöitä.
Henkilöstökumppani ottaa pienen kertoimen palkan päälle, mutta toisaalta meille ei tule sitten enää mitään ylimääräisiä kuluja. Se on sellainen win-win-tilanne molemmille puolille ja helpottaa meidän arkeamme. Ei me tällä hetkellä edes mietitä, että otettaisiin ketään omille palkkalistoille.
Kotipizza ja Go On toimivat porttina työelämään
Kotipizzassa työtä tehdään elintarvikkeiden, rahan sekä asiakkaiden kanssa eli työssä oppii monipuolisia taitoja. Yrittäjäpariskunta kertookin, että usein heille tullaan töihin välivuodeksi tai opiskelujen ohessa. Osa toki viihtyy pidempäänkin.
Kyllä me ollaan ylpeitä siitä, että pystytään tarjoamaan nuorille töitä. Monille tämä on ensimmäinen työpaikka ja täältä sitten lähdetään eteenpäin työuralla. Eihän sitä ikinä ole iloinen, jonkun hyvän työntekijän lähtiessä, mutta toisaalta pääsevät urallaan eteenpäin.
Osa työntekijöistä saattaa lähteä esimerkiksi opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle, mutta kerran kun oppii hommat, niin Kotipizzoja löytyy mistäpäin Suomea tahansa. Itseasiassa Jaana ja Kai ovat kannustaneet myös muita Kotipizza-yrittäjiä käyttämään vuokratyöntekijöitä helppouden ja joustavuuden vuoksi.
Kyllä sitä silloin alussa mietimme, että onko meille sopivaa ja saako sieltä kunnon työntekijöitä. Lisäksi tietysti mietittiin kustannuksia, mutta hyödyt ovat isommat. Kysymyksiä oli ilmassa ja vuokratyöntekijöillä oli aiemmin huonompi maine, mutta nykyään henkilöstön vuokraaminen on ihan normaali toimintatapa.
Go On Seinäjoen toimintaan he ovat olleet todella tyytyväisiä ja kehuvat, että hyviä työntekijöitä esitellään heille, vaikka ei ole edes akuuttia tarvetta. Tärkeimpänä asiana nousee esiin, että Go On haastattelee paljon ihmisiä ja sieltä tarjotaan töihin sellaisia, jotka ovat ehkä jo aiemmin tehneet samoja töitä tai muutoin sopivia.
Kiva kun Marjo tai joku muu naisista laittaa viestiä, että nyt tuli tällainen työnhakija, joka on ennenkin tehnyt kotipizzaa tai se sopisi teille tosi hyvin. Eihän sitä muuten kuulisi tuollaisista valmiista tekijöistä, ellei olisi tällaista yhteistyötä. Mielellään aina ottaa työntekijän, joka osaa jo hommansa.
Haluatko eroon henkilöstöhallinnosta ja vain yhden laskun toteutuneiden työtuntien mukaan? Ota yhteyttä, niin kerromme lisää henkilöstövuokrauksen hyödyistä juuri sinulle!
Petri Kivi
Lue lisääSinua lähin Go On tiimi auttaa yrityspalveluissa.