Saammeko esitellä, Go On Groupin uusi hallitus! Hallituksen jäsenistä jokainen tuo omalta osaltaan vahvaa osaamista ja tukea Go On Groupin kasvutarinaan!
Hallituksen jäsenillä on laaja kokemus ja osaaminen eri aloilta, mikä takaa hyvät lähtökohdat tehdä päätöksiä Go On Groupin parhaaksi. He ovat motivoituneita tekemään töitä tiiminä ja tukemaan johtoryhmää Go On Groupin tavoitteiden saavuttamisessa.
Tulevaisuus on täynnä haasteita, mutta hallituksella on vahva usko, että niistä selviydytään yhdessä! ”Odotamme innolla yhteistyötä ja työskentelyä koko Go Onin henkilöstön kanssa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.”
Kuvassa hallitustiimi vasemmalta Kimmo Salminen, Pasi Lehtinen, Tommi Rytkönen, hallituksen uusi puheenjohtaja Mia Aspegrén, Sari Vaajanen-Ärrälä. Mukana myös Go On Groupin toimitusjohtaja Janne Korhonen.
Millaisia ovat hallituksen jäsenten taustat ja millaiset ovat heidän fiilikset olla mukana rakentamassa Go On Groupin tietä henkilöstöalan huipulle?
Kimmo Salminen
Go On ketjussa 2008 alkaen mukana ollut ja nähnyt yrittäjyyden fr-ottajan puolelta sekä ketjun toimitusjohtajana 8 vuotta fr-antajan puolella.
”Olen innostunut ehdottomasti nyt olemaan kasvutarinassa mukana, koska näen kaikkien yrittäjien mahdollisuuden kasvattaa bisnestä entistä paremmin ketjun mukana.”
Pasi Lehtinen
KTM, eMBA toimii Korona Investin toimitusjohtajana ja on työskennellyt pääomasijoitusalalla kasvuyritysten parissa yli 20 vuotta. Pasilla on laaja-alainen kokemus eri toimialojen hallitustyöstä, omistaja-arvon kasvattamisesta sekä yritysjärjestelyjen toteuttamisesta.
”Henkilöstöalalle kaivataan suunnannäyttäjiä, joilla on halu laadukkailla HR palveluilla ja mittaukseen perustuvilla menetelmillä edistää asiakkaiden menestymistä ja työntekijöiden työtyytyväisyyttä. – Go On:lla on erinomaiset mahdollisuudet menestyä suunnannäyttäjänä.”
Tommi Rytkönen
Ålandsbankenin Suomen liiketoiminta-alueen myyntijohtaja ja maajohtoryhmän jäsen. Tommi on Go-On Groupin hallituksen lisäksi Noja Rahoitus Oy:n ja Marketing Finlandin hallituksessa.
”Minusta on hienoa päästä tekemään töitä ja tukemaan yrittäjien liiketoiminnan kasvua ja kehitystä. Uskon että monipuolinen kokemukseni niin franchising-yrityksen johdosta kuin useilta muiltakin aloilta auttaa esittämään hallituksessa oikeita kysymyksiä.”
Mia Aspegrén, hallituksen puheenjohtaja
PsykM ja FM, on työskennellyt laaja-alaisesti HR-palveluiden liiketoiminnassa sekä palveluntarjoajan, ostajan että toimitusjohtajan roolissa. Mialla on kokemusta kasvuyhtiöistä ja eri kehitysvaiheissa olevista yhtiöistä hallitustyön ja johdon rooliensa kautta.
”Kaikissa työelämän onnistumissa kyse on ihmisistä. Henkilöstöala on kasvava toimiala, jonka merkitys yrityksille ja koko Suomen kehitykselle on entistä tärkeämpi. En tiedä mitään innostavampaa kuin kasvuyhtiö juuri tällä toimialalla – Go On:n mainiossa, osaavassa joukkueessa on ilo olla mukana!”
Sari Vaajanen-Ärrälä
KTM, HHJ PJ, yrittäjä, hallitusammattilainen. Oma kokemustaustani sopii nappiin Go On:n nykyvaiheen kannalta, missä olennaisia ovat: yrittäjyys, kasvustrategia, myynnin johtaminen, tutkimuspuolen mahdollisuudet sekä hallitustyön rakentaminen uuden tiimin kanssa.
”On hienoa päästä rakentamaan kahden eri toimialan yrityksen palveluista ja synergiasta kumpuavia hyötyjä asiakkaille ja erottautua siten muista toimijoista.”
Sinua lähin Go On tiimi auttaa yrityspalveluissa.